Itsevarmuutta esiintymistilanteisiin

Satu-Mari Jansson
14.11.2023

Nautin esiintymisestä nykyään todella paljon. Tilanne oli aika eri noin kymmenen vuotta sitten. Ahdisti ihan hirveästi ja koitin jotenkin selvitä jokaisesta esiintymisestä. Kalenterimerkintä ahdisti todella paljon etukäteen. Jännitys ja ahdistus lisääntyivät, kun tilannetta mietti. Ei ollut mitenkään mieluisaa. Sen takia onkin jotenkin hupaisaa, että esiinnyn nykyään työkseni ja olen valmennuksissa päivittäin esillä.

Tottakai mua edelleen jännittää, mutta käytän kouluttamiani työvälineitä joten pystyn säätelemään tunnetilojani. Oma itse on jo koulutettavana koluttu läpi, joten sieltä ei löydy enää mitään uutta ja ihmeellistä. Fokus on valmennettavista ja siinä että autan heitä kehittymään puhujina, esiintyjinä ja vaikuttajina.

Esiintymiseen ja sen kehittämiseen on olemassa työvälineet. Otathan niistä selvää! Esiintymisestä voi olla ahdistumatta ja siitä voi jopa nauttia. 👌

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Näytä kaikki